Piirrä Tarinoiden

Tiistaisin 6.9. - 27.9. klo 15.00-16.15

9-vuotiaista ylöspäin.


Jokaisella hahmolla on oma tarinansa. Missä he ovat syntyneet, keitä kuuluu heidän perheeseensä ja millainen on heidän luonteensa. Jokaiseen hahmoon kuuluu myös yksi tärkeä osa: heidän ulkonäkönsä.

Kerho keskittyy piirtämiseen, mutta sen ohella myös tarinointiin. Millaisen hahmon sinä loisit maailmaan, jonka sisällön me yhdessä päättäisimme? Miltä hän näyttää, mitä hän tekee, keitä hän tuntee? Ja millainen tulisi olemaan hänen tarinansa, yhdessä muiden kerholaisten luomien hahmojen kanssa? Mitä he tekisivät arjessa, että seikkailussa, kun kotikaupunkinne olisikin vaarassa?

Halukkaat voivat piirtämisen lisäksi myös kirjoittaa hahmonsa tarinaa ylös. Pääasia on, että kerholaiset haluaisivat miettiä taustaa piirtämälleen hahmolleen ja uskaltaisivat piirtää hahmoonsa liittyviä asioita enemmänkin kuin kerran. Miltä hän näyttää eri asusteissa? Miltä hänen mahdolliset lemmikkinsä näyttävät? Entä mitkä ovat hänen lempiharrastuksensa?

Taidoilla ei ole väliä, ainoastaan sillä, että nauttii luomisesta ja suunnittelusta!